Henkalle SM-hopeaa !

17.2.2020

Podium
Podium
loppuottelussa vastassa Chikaran Kujanhaara
loppuottelussa vastassa Chikaran Kujanhaara
Krisu vääntää matossa
Krisu vääntää matossa
Sergey taistelee
Sergey taistelee

Henri Kaatrasalo kirkasti vuoden takaisen SM-pronssin hopeaksi

Iisalmen Judoseuran Henri Kaatrasalo otteli Nummelassa alle 18 vuotiaiden judon suomenmestaruus hopeaa.  Kaatrasalo raivasi tiensä aina painoluokan -66 kg finaaliotteluun saakka. Loppuottelussa Helsingin Chikaran Joonatan Kujanhaara oli kuitenkin etevämpi vieden sarjan mestaruuden.

Alkupoolissa Henri kukisti ensin Nummelan Judon Atte Himilän heittoipponilla. Toisessa pooliottelussa kukistui Kotkan Judoseuran Dimitri Toikka samoin numeroin 10-0. Kolmannen pooliotteluvoiton Henri hankki Lahden JS:n Dijako Azizista jälleen ipponilla. 

 

Semifinaalissa Henriä vastaan asettui Helsingin Hontain Lenni Uro. Henri siirtyi ottelun alussa johtoon waza-arin suorituksella. Uro tasoitti pelin, kunnes Kaatrasalo onnistui jälleen heitossaan ipponin arvoisesti edeten finaaliin.

Finaaliottelu oli aluksi tasaista Henrin hallitessa otetaistelua. Ottelun loppuhetkillä Kujanhaara onnistui kuitenkin uchi-mata heitossaan vieden mestaruuden Helsinkiin. 

Kaatrasalo kirkasti näin vuoden takaisten Iisalmen SM-kisojen  pronssimitalin hopeaksi.

 

IJS:n Kristian Rajakangas otteli -60 kiloisissa kaksi tasaista ottelua. Ensimmäisen kamppailun Kristian hävisi Nummelan Nuutti Aholaiselle. Keräilyottelussa Krisu koki niukan waza-arin tappion Chikaran Aleksi Hukkaselle. 

 

Sergey Klimenok hävisi -55 kiloisissa ensimmäisen kierroksen ottelunsa Tampereen Judon Mikke Mäkelälle. Klimenok loukkasi ottelussa nilkkaansa, eikä kyennyt jatkamaan keräilyotteluissa. 

 

P18-66 (10)
1.KUJANHAARA JoonatanChikara, H:ki
2.KAATRASALO HenriIisalmen JS
3.URO LenniHontai Judo, H:ki
3.LIIMATAINEN PeetuChikara, H:ki

 

https://judoshiai.judoliitto.fi/tulokset.php?id=344