Sakura-shiai Kuopiossa – iisalmelaisille mitaleita ja uusia kokemuksia

Lauantaina 28. maaliskuuta viisi iisalmelaista ottelijaa matkasi Kuopioon Sakura-shiai -kilpailuihin — ja lisäksi mukana oli seuran oma tuomari ensimmäistä kertaa. Eemeli tuomariksi ensi kertaa Eemeli…

Essille U21 SM-kulta!

Essi Lappeteläinen otteli itsensä korkeimmalle korokkeelle sunnuntaina 1.3. pidetyissä nuorten SM-kilpailuissa. Kisat käytiin jo useata vuotta peräkkäin Lempäälässä Ideaparkin Bläkboksissa. Sarjan…

Vahvaa esitystä SM-kilpailuissa lauantaina

Judon SM-kilpailut niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoissa pidettiin viikonloppuna Lempäälässä Ideaparkin Bläkboksissa. Aiempien vuosien tapaan Iisalmesta kilpailuun osallistui Essi Lappeteläinen…

Iisalmen kaupunki palkitsi Essin ja Juhanin

Iisalmen kaupunki piti perinteisen urheiluapurahojen ja seuratoimijoiden palkitsemistilaisuuden loppiaisena 6.1. Urheilija-apurahoja myönnettiin kaikkiaan 29, joiden lisäksi palkittiin vuoden…

Iisalmen judoseuran syyskokous 9.12.2025

Seuramme sääntömääräinen syyskokous on uimahallin kokoustila Saukossa tiistaina 9.12 klo 17.30. Kokouksessa vahvistetaan mm. talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2026. Tervetuloa Johtokunta

Genelec-turnaus Iisalmessa keräsi lähialueen judokat tatamille

Lauantaina 1. marraskuuta Iisalmen Liikuntahallilla käytiin perinteinen Genelec-turnaus, jonka järjestäjänä toimi Iisalmen Judoseura ry. Kisan tarjoaa vuosittain lähialueen judokoille mahdollisuuden…

Aiempia uutisia