Essi pronssille Matsumae Cupissa Tanskassa

20.2.2023


Essi Lappeteläinen otteli kevätkauden ensimmäiset kansainväliset ottelunsa lauantaina Tanskan Vejlessä. Matsume Cup on perinteinen suuri kilpailu, johon tänä vuonna osallistui yli 700 judokaa yli 10 eri maasta. Kotimaassa kilpailujen ongelmana on ollut omasta sarjasta puuttuvat vastustajat, nyt sarjassa U18-52 otteli 10 tyttöä. 

Essi aloitti ottelut vakuuttavasti nopealla voitolla Canadan Aido Shimasta. Ensin heittopisteet sumi-gaeshilla, jonka jälkeen jatko käsilukkoon ja ottelu oli ohi puolessa minuutissa. 

Toisessa ottelussa vastaan asteli Baltic Sea Championshipsistä tutuksi tullu Ruotsin Ebba Peterson. Tässä ottelussa saatiinkin vääntää ihan koko rahan edestä. Ottelun aikana Essillä oli muutama hyvä paikka, mutta pistesuoritukset jäivät samatta. Ottelun viimeisillä sekunneilla Essi heitti komean yoko-guruman, mutta jostain syystä pisteet jäivät tästä heitosta saamatta ja siirryttiin jatkoajalle. Heti jatkoajan alkuun Essi sai heitettyä jälleen kerran kohtuullisen selkeän pistesuorituksen, mutta edelleenkään ei pisteitä taululle asti saatu. Hallinta ottelussa oli toki jo siirtynyt selkeästi Essille, mutta voitto antoi odottaa itseään aika pitkään. Reilun kahden minuttin jatkoaikataistelun jälkeen Essi kuitenkin kaivoi pisteet väkisin kouchigarista jatketulla seoinagerullalla.  

Semifinaaliottelussa vastaan asteli Tsekin Lucie Cepelakova. Ottelu eteni tasaisena puurtamisena kolmisen minuuttia, jonka jälkeen Essi heitti jälleen yoko-guruman, josta pisteet ensin taululle ilmestyivät, mutta jostain syystä ne pois pyyhittiin. 10 Sekuntia ennen ottelun loppua Lucie sai heitettyä Essin ja matka jatkui kohti pronssiottelua. 

Pronssiottelussa vastaan asteli Amara Buwalda Hollannista. Hän oli raivannut tiensä pronssiotteluun keräilyerien kautta hävittyään ensimmäisen kierroksen ottelunsa. Tämäkin ottelu vanheni tasaisissa merkeissä yli kolmen minuutin, kunnes Essi sai vietyä vastustajaansa kouchi-garilla. Aikaa kului mattoonjatkotilanteessa niin, että otteluaikaa jäi jäljelle 15 sekuntia, jotka Essi hoiteli varmasti ja varmisti pronssimitalin itselleen. 

Kilpailut jatkuvat Suomessa nuorten SM-kisoilla, jotka otellaan Ideaparkin Pläkboksissa 5.3.