Kuka hallitsee mattojudoa - Essi

21.5.2022

Yksi Essin sidonnoista.
Yksi Essin sidonnoista.
Henkan mattoonsiirtymä.
Henkan mattoonsiirtymä.
Vilhon uchimata.
Vilhon uchimata.

Kevään viimeiseen yhteiseen kisareissuun lähdettiin yhteensä 7 kisaajan voimin. Mukana jälleen Iisalmen Judoseuran ja Lapinlahden Shiranamin yhteisporukka, jossa Lapinlahden lippua heiluttivat Eve ja Vilho. Mukana pitkän tauon jälkeen myös Henkka ja itseasiassa Even tauko oli venähtänyt jo tätäkin pidemmäksi. Kiteen mattosarjat kuitenkin vetivät mukanaan myös judon kisatatameille.

Itse kisatoiminnassa päästiin alkuun hieman poikkeuksellisella aikataululla, jossa toinen matto aloitti pienimmistä ottelijoista ja toinen matto puolivälin korvilta. Tällä tyylillä päivän aloitusvuoroon pääsi Essi Lappeteläinen, oman sarjan kisaajien puutteessa painoluokkaa ylempänä. Aloituspaikka ei voi hänen tapauksessaan pitää missään mielessä suosiollisena, mutta matsit aloitettiin kuitenkin voitolla komealla heitto-sidonta -yhdistelmällä, vaikka fiilis olikin vähähän laiska. Voittotili avattuna oli kuitekin hyvä lähteä kiireiseen kisapäivään.

Vilho Korhonen  ja Markus Nissinen ottelivat samassa sarjassa ja päivän teemana tuntui olevan aloitukset joukkuetovereiden keskinäisellä matsilla. Vilhosta on kovaa vauhtia kehkeytymässä näppärä jalkavelmu. Avausmatsissa voitot kahdella varsin harmittoman oloisella pyykäislyllä (osoto-gari ja kouchi-gari). Sarjassa jakossa molemmille 3 otteluvoittoa, joka poolikaaviossa tarkoittaa kultaa Vilholle ja hopeaa Markukselle.

Samalla Essin matsit jatkuivat. Tällä kertaa tosiaan otteluseuraa pystyotteluissa oli valitettavan vähän ja seuraava pystymatsi Lappeenrannan Kamizan Petra Erjansalon kanssa jäi päivän viimeiseksi. Essi hallitsi ottelua pitkään ja sai ajettua vastustajalle kaksi passiivisuusvaroitusta (kolmannesta lentää pihalle). Kamppailulajit ovat kuitenkin pienestä kiinni ja yksi hävitty otetaistelu, hieman isompaa vastustajaa vastaan johti Petran voittoon. Essille tuloksena pystykisoista 2. sija.

Samalla oteltiin myös Henri Kaatrasalon ja Anton Georgievin sarjaa, Pyry Kainulaisen sarjaa sekä Eveliina Sammallahden kahta eri sarjaa. Kiirettä siis piti. Henkka ja Anton avasivat ottelunsa myös keskenäisellä matsilla. Judo on lopulta laji, jossa pisteet ratkaisee, ei välttämättä tekniikka. Henkka väänsi voimalla ja viekkaudella vaadittavat pisteet ja otti voiton seuran keskinäisessä ottelussa. Jatkossa Henkalle 2 otteluvoittoa ja Antonille 1. Lopputuloksissa Henkalle kultaa ja Antonille pronssia.

Pyry on perinteisesti ikänsä ja painonsa puolesta varsin haastavassa sarjassa. Ottelutuntuma parantuu kaiken aikaa ja tulosta alkaa vähitellen tulla. Kiteellä 1 otteluvoitto ja nousujohteinen kehityskaari eivät riittäneet mitaliin. Seuraavalla kerralla pitää siis voittaa 2.

Eve palasi kisatatameille vähintäänkin 3 vuoden tauon jälkeen. Mattosarjat kiinnostivat BJJ:n puolella treenannutta Eveä, mutta kun kisaan lähdetään, niin pitäähän se normi judokisakin kokeilla. Kun otteluseuraa oli hieman haastava löytää, Even otteli oman sarjansa lisäksi ikäluokkaa ylemmässä sarjassa ottelevista ottelijoista koostetussa sarjassa. Pystyottelu sujui kuitenkin pienen alkukangertelun jälkeen varsin mallikkaasti. 4 ottelusta tuloksena 3 voittoa ns. selkäytimestä tulevilla jutuilla eli ura-nagella ja sidonnoilla. Lopputulemana: 2 sarjaa, 2 mitalia. Kulta omasta sarjasta, hopea yhdistelmästä.

Pystyotteluiden jälkeen alkoi judomaailmassa hieman harvinaisemmat väännöt eli pelkkä matto-ottelu. Mattopuolella sekä Iisalmen että Lapinlahden ottelijat ovat viime vuosina menestyneet hyvin, mutta harvinaiset kisat tarkoittivat, että kukaan ei ollut ikinä aikaisemmin mattokisaan osallistunut. Mattopuolella myös osallistujia on vähemmän ja toisaalta painon vaikutus pienenee pystyjudoon verrattuna huomattavasti. Iisalmelaisia osallistui mattopuolella kolmeen sarjaan: miehiin, naisiin ja nuoret miehet ja Essi -sarjaan.

Naisten sarjassa ottelijoita oli Iisalmesta kaksi: Essi ja Eve. Sarja alkoi, kuinkas muuten kuin, seuran jäsenten välisellä ottelulla. Keskinäisen ottelun vei nimiinsä Essi, kun Evellä oli hankaluuksia totutella judomuotoisen matto-ottelun sääntöihin BJJ:n harjoittelulla. Jatkossa ottelut kulkivat samalla kaavalla, Essi jatkoi dominointia ja Eve kärsi sopeutumisvaikeuksista. Tuloksena sarjasta Essille kultaa ja Evelle pronssia.

Miesten sarjassa ottelivat Henkka ja Anton. Matsit aloitettiin kuinkas muuten kuin jäsenten välisellä ottelulla. Henkka jatkoi pystypuolelta tutulla polulla, vähän vähemmän tekniikkaa ja vähän enemmän voimaa, mutta pisteet lasketaan. Resepti toimii, jos voima riittää ja Henkalla riittää. Neljällä otteluvoitolla sarjan voitto Henkalle. Antonin yksi voitto ei riittänyt tälle kertaa mitalisijoille.

Essi on rehellisesti dominoinut ikä- ja painoluokkansa mattojudoa aivan suvereenisti vähintäänkin korona-ajan, esimerkiksi PM-kisoissa Islannissa 4 voittoa, kaikki matossa. Hänen taustallaan hakee haastetta ja sitä haettiin poikien U18-64kg sarjasta. Tuohan tarkoittaa pojille kohtuu vahvaa fyysistä etumatkaa ja noin 15 kilon painoeroa. Painoeroa voi kuvitella sillä, että 80 kiloinen nainen tuupataan yli 100 kiloisten miesten sarjaan. Paperilla Essin olisi pitänyt hävitä jokainen ottelunsa alle minuutissa ja valmentajan olla huolissaan siitä, että miten Essi pärjää tuossa sarjassa.

Lopputuloksena ongelmana oli muiden sarjalaisten pärjääminen Essin kanssa. Ainoan voiton Essistä sai U18-66 poikien sarjan voittanut Joen Yawaran Luukas Tuomennoro yli 5 minuutin ottelun jälkeen. Tätäkin ottelua Essi hallitsi matossa teknisesti varsin selkeästi, mutta kun vastustaja jaksaa tehdä suuremman hauiskäännön kuin oma lukotusyrityksesi pystyy tuottamaan, lukkoa ei vaan pysty tekemään. Ennemmin tai myöhemmin voimat loppuu ja nyt ne loppuivat kuudennella otteluminuutilla (joka on jo pitkästi jatkoajalla).

Loput 4 otteluaan Essi voitti, 2 selvästi, mutta Kiteen Kipponin Nikita Kildeeviä vastaan joutui tekemään töitä enemmän kuin tarpeeksi. Tuo vaikea, mutta ehdottomasti myös päivän paras voitettu ottelu koitui palkintokorokkeella Essin kohtaloksi, kun muuten sarjassa otteluiden voitot menivät ristiin. Tämä tarkoitti, että sarjan voitti Essin voittama judoka Nikita ja Essin pisteet riittivät vasta kolmanteen sijaan Luukaksen napatessa 2. sijan. (Luukaksella ja sarjan voittaneella Nikita Kildeevillä oli samat pisteet, jolloin heidän keskinen ottelu ratkaisi 1. ja 2. sijoituksen).

Essi palkittiin kilpailujen päätteeksi päivän taistelija -palkinnolla varsin ansaitusti. Hyvän vastuksen tähän päätökseen toi Kiteen Kipponin Jiri Hiltunen, joka otteli viimeisessä nuorten poikien mattosarjan ottelussa lähes eeppisen taistelun seurakaveriaan Voitto Hukkaa vastaan. Jirin sarja kisassa oli -33 ja Voiton -53… kiloa. Useamman minuutin jatkoajan jälkeen Jiri hävisi matsin varoituksella, vanhan allekirjoittaneen tuomarin ollen vahvasti eri mieltä päätöksestä.

 

Juhani