Essi tuplapronssille Vantaan Samurai Cupissa

28.8.2022

U21-57 mitalistit
U21-57 mitalistit


Samurai Cupin kolmas osakilpailu oteltiin viikonloppuna Vantaalla. Iisalmen Judoseurasta kisaamaan lähti Essi Lappeteläinen. Suurimmalle osalle osallistuneista kilpailu oli kesän leireilyn ja harjoittelun jälkeen ensimmäinen ja ehkä siksikin kilpailijoita oli paikalla normaalia vähemmän. Essin kohdalla tämä tarkoitti valitettavasti sitä, että omaa ikä ja painoluokkaa (U18-52) ei ollut, joten Essi otteli sekä omassa että vanhempien ikäluokassa painavampien ottelijoiden sarjassa. 

U18-57 sarjassa oli 6 osallistujaa ja ottelut alkoivat hyvin, kun Essi voitti ensimmäisen matsinsa hienolla lonkkaheitolla. Tässä kohtaa toteutui Tami Tammisen ohje, pitää voittaa oikeat ottelut, koska tämän otteluvoitto riitti pääsyyn semifinaaliotteluun vaikka Essi toisessa ottelussaan hävisikin Rovaniemen Koyaman Pihla-Maria Seikkulalle. Semarissa tuli valitettavasti sellainen kesän jälkeinen harha-askel, jonka seurauksena ottelu päättyi vastustajan voittoon oikeastaan ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan. Tuloksena siis pronssimitali. 

U21-57 sarja koostui osittain samoista ottelijoista kuin nuorempienkin ikäluokka. Ensimmäisessä kohtaamisessa tulikin uusintaottelu Pihla-Marian kanssa. Jälleen tasainen vääntö, joka jatkui pitkästi jatkoajan puolelle. Valitettavasti voitto toisellakin kerralla Rovaniemelle.  

Pitkä päivä isompien ottelijoiden sarjassa alkoi näkyä otteissa, mutta Essi kuitenkin kampesi vielä seuraavista otteluista itselleen kaksi voittoa. Molemmat mattotyöskentelyllä. Järjestävän seuran Vantaan Jukaran Pihla Tuomisen Essi väänsi väkisin sidontaan hyvin hallitun ottelun jälkeen. Viimeisessä ottelussaan Essi esitteli loistavaa mattotekniikkaansa ja lukotti niin ikään järjestävän seuran Moona Huhtakankaan näytöstyylisellä juji-gatamella. 

Kahdella voitolla pronssimitali kaulaan myös tästä sarjasta. 

Kilpailut jatkuvat parin viikon päästä Raisiossa ja ajatukset on vähitellen suunnattu kohti nuorten SM kisoja.